Hetkellä

Tampereen Finlaysonin alakerrassa pitkään majaansa pitäneen Rodeo-yökerhon uusi omistaja on selvillä todennäköisesti elokuun puolessavälissä. Rodeon pitkäaikaisen yrittäjän Erkki Sillanpään mukaan.

Mäntyharjulla Koiniementiellä on murtauduttu omakotitaloon ja anastettu sieltä omaisuutta keskiviikon 29.7.2020 ja torstain.

Amerikkalaisen jalkapallon NFL-liiga on mätkäissyt laitahyökkääjä Antonio Brownille kahdeksan ottelun mittaisen pelikiellon.

Tamperelainen ravintola Piemonte siirtyy Ilmari Saarikosken omistukseen. Ravintola Hella & Huoneen ravintoloitsijana toimiva.

Pandemian kiristettyä otettaan keväällä amerikkalaiskoulut suljettiin ja opetus siirtyi nettiin. – Vanhimmalla pojalla Henrikillä meni tosi hyvin. Keskimmäisellä Sallalla oli keskittymisvaikeuksia, mu.

Vuodesta toiseen Kyminlinnan eteen ei ole tehty mitään, ja se alkaa turhauttaa jo kotkalaisia erityisen paljon. Tälle.

Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Teslan lisääminen tunnettuun osakeindeksiin voi vaikuttaa yhtiön osakkeen arvoon eri tavoin. Elon Muskin luotsaamaa Teslaa ollaan lisäämässä yhdysvaltalaisia suury.

Satakunnassa todettiin torstaina kaksi uutta koronaviruksen aiheuttamaa infektiota. Tapaukset eivät liity aiempiin ja sairastuneet ovat perheenjäseniä keskenään. Perhetartunnan ulkopuolista lähdettä e.

Mm Hockey 2020 Aaron Ramsey View Aaron Ramsey, MBA’S profile on LinkedIn, the world’s largest professional community. Aaron has 8 jobs listed on their profile. See the complete profile on LinkedIn and discover Aaron’s. Suomen Hauskin Mies Suomen hauskin mies on Heikki Kujanpään ohjaama mustan huumorin sävyttämä draamaelokuva elämänhalusta ja naurun voimasta. Siinä jo kerran kuolemaan tuomitut vangit

Helsingissä tapahtui keskiviikkona 29. heinäkuuta henkirikos, jonka uhri on aikuinen mies. Helsingin poliisi tutkii asiaa.

JavaScript tulee olla käytössä pystyäksesi näkemään sivun sisällön. Ole hyvä ja tarkista selaimesi asetuksista että JavaScript on käytössä. Sekä maan läntisessä osassa että Kainuussa Oulujärven ympäri.

F1-sarjan voi jakaa tällä hetkellä kahteen osaan: ensin on Mercedes ja sitten muut. Saksalaistalli oli aivan omilla lukemillaan Britannian GP:n aika-ajoissa lauantaina. Ylivoima on johtanut siihen, et.

Vuodesta 1988 Helsingin Tuomasmessua toteuttanut Tuomasyhteisö etsii parhaillaan uutta toiminnanjohtajaa Pirjo Kantalan seuraajaksi (hakuilmoitus 31.7. ilmestyneessä Kotimaassa). Vuonna 2010 tehtäväss.

Poliisin mukaan henkirikoksen uhri oli aikuinen mies. Tämän enempää poliisi ei tällä hetkellä kerro tapahtuneesta. Poliisi tutkii Helsingissä tapahtunutta henkirikosta, jota tutkitaan murhana.

Sahdin Teko sahti ohje sahdin valmistus. sahdin teko. Lohkoketju Vehnäjuuri Kakolanmäen päällä sijaitseva leipomo Bageri Å tunnetaan hapanjuureen leivotuista leivistä, croissanteista ja pullista. Vehnäjuuri ei minullakaan toiminut ensimmäisten leipien kohdalla kovin hyvin, mutta nyt toimii. Ruisjuuri sen sijaan näytti toimivan heti ensimmäisestä leivästä lähtien hyvin. sahdin teko. Onnistuuko sahdin valmistus kotikonstein? Aloittaja: Limingan mies Hinta ja laatu

Kesäkuun lopulla tapahtuneen sortuneen tien kunnostaminen Evitskogissa on osoittautunut ennakoitua vaikeammaksi, ja korjaus saattaa venyä ensi kevääseen. Tie on tällä hetkellä poikki ja liikenne ohjat.